Tekstin koko:

Pienennä Suurenna
Suomen CP-Liitto

Vertaistuki

Vertaistuki voi olla mitä tahansa toimintaa, jossa samankaltaisia asioita kokeneet ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa. Se voi olla puhumista, toimintaa tai vain hiljaa olemista, oman tarinan kertomista tai toisen kuuntelemista. Se voi tapahtua suuremmalla tai pienemmällä joukolla, tai vain kahden kesken.

 

Tapoja olla yhteydessä on monia, ja niistä voi valita itselleen sopivan tai kokeilla monenlaisia. Voi tulla mukaan vertaistukitapaamiseen tai käyttää tukiperheen/tukihenkilön palveluja. Lisäksi voi käydä erilaisilla keskustelupalstoilla. Tutustuttuaan ihmisiin joihin ehkä haluaa pitää yhteyttä, se voi tapahtua esimerkiksi puhelimen, sähköpostin tai facebookin välityksellä.

 

Vertaisten kohtaaminen voi olla myös erittäin merkittävä kokemus vammaisille nuorille ja lapsille itselleen sekä heidän sisaruksilleen.

 

 

Vertaistukiperheet ja -henkilöt

 

CP- liitolla on vapaaehtoisia vertaitukiperheitä ja -henkilöitä. He ovat itse MMC- ja/tai hydrokefaliavammaisia tai vanhempia joiden lapselle on kyseinen vamma. Tuki perustuu heidän omiin kokemuksiinsa eikä ole ammatillista toimintaa. He voivat olla lyhytaikaisena tai pidempiaikaisena tukena elämän eri vaiheissa. Yhteyden heihin voi saada Petra Peltosen kautta.


Vertaistukiperheeksi tai vertaistukihenkiöksi haluava voi tiedustella vertaistukikoulutuksista MMC- ja hydrokefaliasuunnittelijalta. Myös vertaistukiperheiden ja -henkilöiden yhteystietoja voi kysyä Petra Peltoselta

Vertaistukea keskustelupalstoilta:

 

http://www.cp-liitto.fi/index.phtml?s=180

http://www.hydrocefalus.com/

http://www.leijonaemot.fi/

 

Lisäksi facebookista löytyvät molempia vammaryhmiä koskevat ryhmät haulla "MMC:tä suomeksi"  ja "hydrokefalia". 


Lisää tietoa vertaistuesta:

www.myelon.info

 


IMG 2335

P2070376

Kommentteja vertaistuesta:

 

”Toisten kohtaaminen tuntui aikanaan lottovoitolta, vertainen ymmärtää jo puolesta sanasta mitä tarkoitan ja miltä minusta tuntuu.” (Elma Pyykkö)

 

"Eniten jaksamistani ovat tukeneet toisen äidin kanssa lähetetyt tekstiviestit ja juttuhetket, jolloin olemme nauraneet mustaksi huumoriksi höystetyn itkun ulos itsestämme niin, että kyyneleet ovat valuneet pitkin poskiamme".