ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN SOPIVIN PALVELUIN
Suomen CP-liitto sai Raha-automaattiyhdistyksenrahoittamana uuden projektin ”Itsenäiseen elämään
sopivin palveluin”. Projekti toimii vuosina 2011-2014.
Taustaa
Lievästi CP- MMC- ja hydrokefaliavammaiset henkilöt ovat usein väliinputoajia. Vaikka fyysisen toimintakyvyn rajoitteet ovat
vähäisiä, usein on kuitenkin muita toimintakykyä rajoittavia oireita esim. hahmottamisen ongelmia, joita on usein vaikea tunnistaa. Ne ilmenevät monesti vasta uusissa tilanteissa ja uudessa ympäristössä. On myös mahdollista, että vammainen henkilö ei itsekkään ole tietoinen näistä toimintarajoitteista eikä osaa niitä välttämättä tuoda esille.
Palvelujen tarvetta arvioidessa käytettävät
arviointimenetelmät selvittävät hyvin esim. fyysisen
toimintakyvyn rajoitteista johtuvaa avuntarvetta, mutta vammaan liittyvien liitännäisvammojen kohdalla arviointikeinot ja mittarit puuttuvat. Projektin aikana tuotettu materiaali tullaan levittämään valtakunnallisesti sekä vammaisille henkilöille, että heidän kanssaan työskenteleville.
Tavoite ja toteutus
Projektin tavoitteena on kartoittaa lievästi CP- MMC- ja hydrokefaliavammaisten henkilöiden toimintarajoitteita, jotka
hankaloittavat itsenäistä asumista ja vaikeuttavat muitakin elämän osa-alueita, sekä aiheuttavat erilaisten palvelujen ja tuen tarvetta. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke tekee yksilöllistä neuvontaa ja ohjausta pureutuen arki-elämää hankaloittaviin asioihin.
Kartoituksen jälkeen luodaan välineitä ja malleja näiden toimintarajoitteiden tunnistamiseen sekä malleja toimivista
palvelupoluista ja palvelukokonaisuuksista.
Kohderyhmä
Projektin kohderyhmänä ovat CP-liiton toimintapiiriin kuuluvat vammaiset henkilöt, jotka eivät kuulu vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen tai kehitysvammaisten
asumispalvelujen piiriin. Vammaisten henkilöiden lisäksi projektin kohderyhmänä ovat vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevät ammattilaiset.





