TUETUT LOMAT 2012
Suomen CP-liitto ry järjestää yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa kuusi tuettua lomaa vuonna 2012. Lomat järjestetään Raha-automaattiyhdistyksen tuella.
Suomen CP-liitolle myönnetyt lomat on tarkoitettu haettavaksi perheille, joissa on CP-, MMC- tai hydrokefaliavammainen perheenjäsen. Lomat järjestää Maaseudun Terveys ja Lomahuolto, joka valitsee lomatuen saajat sosiaalisin, terveydellisin ja taloudellisin perustein. Lomien tavoite on tukea perheiden yhteenkuuluvuutta ja vahvistaa vanhemmuutta. Lomilla mahdollistuu yhdessäolo koko perheen kanssa. Loma sisältää päivittäin liikuntaa ja terveyttä edistävää toimintaa sekä vuodenaikaan sopivaa elämyksellistä toimintaa. Lomilla on täysihoito (aamiainen, lounas ja päivällinen). Lomilla on mukana yleensä aloituspäivän Suomen CP-liiton työntekijä.
Tuettujen lomien hinta vuonna 2012 on aikuisilta 23€/vrk, lapsilta 8 – 16 vuotta 7€/vrk ja alle 8-vuotiaat lapset ilmaiseksi. Matkakustannuksista perhe vastaa itse.
Lomille haetaan täyttämällä lomatukihakemus, jonka saat Suomen CP-liiton Pohjois-Suomen aluesihteeriltä (p. 0400-921 574, elina.seppanen@cp-liitto.fi) tai www-sivuilta: www.mtlh.fi
Lomille valitaan noin 10-12 perhettä.
Hakemukset toimitetaan suoraan Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:hyn osoitteeseen:
Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry
Mannerheimintie 31 B 20
00250 Helsinki
tai sähköpostilla osoitteeseen:
HUOM!
Lomatukihakemusten on oltava perillä viimeistään kolme kuukautta ennen loman alkua!
Lisätietoja voi kysellä: Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry p. 010-219 3460 (klo 9-14) tai Suomen CP-liitto ry, Elina Seppänen p. 0400-921 574 tai elina.seppanen@cp-liitto.fi





