Tekstin koko:

Pienennä Suurenna
Suomen CP-Liitto

Tutkimuksesta käytäntöön


Tutkimuksellinen tavoite

Tutkimuksellisena tavoitteena on selvittää, mikä on motorisen toiminnan merkitys oppimiselle, oppimisvaikeuksille ja tasavertaiselle osallistumiselle. Varsin vähän on olemassa tietoa siitä, millaisia ovat kohderyhmän lasten ja nuorten oppimiseen liittyvät taidot. Olemmekin kiinnostuneita oppimisesta ja siinä ilmenevistä vaikeuksista, jolloin oppimista tutkitaan esimerkiksi kouluoppimiseen ja uusien liikuntataitojen oppimiseen liittyen. Näihin kysymyksiin vastauksia etsitään lapsen tai nuoren kanssa tehtäviä tehden.

uusitaito

Olemme myös kiinnostuneita siitä, miten motoriset toimintarajoitukset näkyvät arjen puuhastelussa kotona ja kodin ulkopuolella harrastustoiminnassa. Hyvin vähän tiedetäänkin siitä, mitä kohderyhmän lapset ja nuoret tekevät vapaa-aikanaan, tai siitä miten usein ja kenen kanssa he osallistuvat harrastuksiin. Lisäksi pureudutaan vanhempana jaksamiseen ja kerätään tietoa niin vanhempia kuormittavista lapsen kasvatukseen ja kehitykseen liittyvistä tekijöitä, kuin niistä voimavaroista, joilla arjesta selvitään. Vastauksia näihin kysymyksiin kerätään kyselylomakkeilla.

Käytännöllinen tavoite

Projektin toinen tavoite on käytännöllisempi. Pyrimme kehittämään hyviä toimintakäytänteitä osallistumisen lisäämiseen ja oppimisen tukemiseen käyttäen hyväksi tutkimuksessa kerättyä tietoa.