Tekstin koko:

Pienennä Suurenna
Suomen CP-Liitto

CP-VAMMA                       

teksti Helena Mäenpää, Lastenneurologi, LT, Kuntoutuksen erityispätevyys

 

Cerebral Palsy (CP)

Määritelmä

CP-oireyhtymällä tarkoitetaan kehittyvissä aivoissa tapahtunutta kertavauriota liikettä säätelevillä alueilla poissulkien etenevät aivosairaudet. Vaurion ajankohta voi olla sikiöaikana, vastasyntyneisyysvaiheessa tai varhaislapsuudessa kuitenkin ennen kolmatta ikävuotta (Rosenbaum ym. 2006).

CP-vamma johtaa pysyvään liikkumisen, asennon ylläpitämisen ja toiminnan vaikeuksiin. Liikuntavamman lisäksi oireyhtymään kuuluu usein hyvin vaihtelevia liitännäisongelmia riippuen aivovaurion laajuudesta sekä sen sijainnista (Rosenbaum ym. 2006) Tavallisia liitännäisongelmia ovat aistitoimintojen poikkeavuudet, kommunikaation ongelmat, syömisongelmat, älyllisen toiminnan poikkeavuudet, toiminnallisen näönkäytön vaikeudet (Kiviranta ym. 2008, Dutton 2010), epilepsia, käyttäytymisen ongelmat sekä sekundaariset ongelmat tukielimissä.


Esiintyvyys

CP-oireyhtymän ilmaantuvuus on noin 2 ‰ eli Suomessa syntyy vuosittain noin 100-120 lasta. CP on yleisin lapsuusiän pitkäaikaista ja säännöllistä kuntoutusta edellyttävä oireyhtymä. Henkilöt, joilla on CP-oireisto tarvitsevat usein moniammatillista kuntoutusta läpi elämän.


Syyt

Etiologiset syyt voidaan jakaa (1) raskauden aikaisiin syihin, (2) vastasyntyneisyysvaiheen syihin ja (3) imeväisikään. Raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana äidin vaikea sairaus, infektio tai sikiön altistuminen ulkoisille myrkyille voi johtaa hermosolujen jakautumisen häiriöön ja keskushermoston epämuodostumaan. Raskausviikoilla 26-34 on herkkä aika aivokammioita ympäröivien rakenteiden kehityksessä. Vaurion sijainti ja toiminnalliset vaikutukset määräytyvät keskushermoston kehitysasteesta tapahtumahetkellä. Esimerkiksi pikkukeskosilla hapenpuute antaa erilaisen oirekuvan kuin täysi-ikäisillä vauvoilla.


Oirekuva

CP-oireistoja on useita eri alatyyppejä, jotka erotetaan toisistaan kliinisten löydösten perusteella.  Hemiplegian osuus kirjallisuuden mukaan on ollut noin 20-36 % kaikista CP-oireyhtymistä, joskin osuus on nykyään varmasti suurempi (n. 40 %). Hemiplegiassa poikkeava lihastonus ja liikemallit esiintyvät vain toisella puolella kehoa, kehon toinen puoli toimii lähes tai täysin normaalisti. Kliiniset oireet määräytyvät riippuen aivovaurion sijainnista ja syntyajankohdasta. Hemiplegia on yleensä spastinen (hemiplegia spastica). Jos aivovaurio ulottuu syviin tumakkeisiin asti, voi erityisesti yläraajassa esiintyä selkeätä pakkoliikkeisyyttä.  Liitännäisongelmien esiintyvyyteen vaikuttaa vaurion laajuus ja sijainti, yleisimpiä ovat oppimisen erityisvaikeudet, epilepsia ja näkökenttäpuutokset.


Diplegian osuus on noin 50 - 60% kaikista CP-oireistoista. Diplegia on yleensä spastinen ja liikkeiden vaikeus painottuu molempiin alaraajoihin, mutta usein myös yläraajojen toiminnassa on vaihtelevan asteisesti vaikeuksia. Diplegian ja tetraplegian erottaminen toisistaan ei ole aina yksiselitteistä. Onkin ehdotettu, että diplegia ja tetraplegia (katso alla) yhdistettäisiin alaryhmäksi "bilateraalinen CP" (SCPE, 2007, Hurvitz and Brown, 2010). Diplegian merkittävin etiologia on keskosuus. Tärkeimmät liitännäisongelmat ovat toiminnallisen näönkäytön vaikeudet, kehon hahmottamisen vaikeudet sekä oppimisen erityisvaikeudet, aivovaurion sijainnista riippuen mukana voi olla myös lihasjänteyden vaihtelua ja pakkoliikkeisyyttä.


Tetraplegian osuus on noin 10-15% kaikista CP-oireistoista. Tetraplegiassa molempien yläraajojen toiminta on vähintään yhtä vaikeaa kuin alaraajojen - kehon kaikki osat ovat täten vammautuneet. Tetraplegia liittyy erityisesti perinataaliajan akuutteihin elvytys- ja tehohoitotilanteisiin. Tetraplegiassa yleisimmät liitännäisongelmat ovat kommunikaatiovaikeudet, syömisongelmat, oppimisen laaja-alaiset ongelmat sekä epilepsia. Aivovaurion sijainnin ja tästä seuraavan tonusongelman mukaan tetraplegia jaotellaan spastiseen (tetraplegia spastica) ja dystoniseen (dystonia tetraplegica) muotoon.

Atetoosilla tarkoitetaan tilaa, jossa henkilön on vaikea stabiloida asentoaan. Hänellä on jatkuvaa pientä tai suurta tahatonta lihasliikettä. Lihasjänteys on yleensä alhainen. Yleensä liittyy koordinaatiovaikeutta. Osuus kaikista CP-muodoista on alle 5 %.

Ataksialla tarkoitetaan motorista häiriötä, jossa lihakset eivät toimi koordinoidusti. Usein on tasapainovaikeutta ja liikkeen kohdistamisen vaikeutta. Syynä tavallisimmin on pikkuaivojen epämuodostumat.

Usein kliiniset ilmentyvät voivat olla ns. sekamuotoja edellä mainituista.


Liitännäisoireet

Pienenä lapsella voi olla suun alueen tuntoyliherkkyyttä, puremisen vaikeutta, ja syömisvaikeutta ja näiden seurauksena huonoa painonnousua. Tuntoyliherkkyys käsissä ja jaloissa (myös pään ja kasvojen alueella) on myös tavallista, samoin syvä- ja asentotunnon heikkoutta ja tasapainonaistin herkkyyttä (näkyy vaikeutena asennonvaihdoille). Univaikeuden taustalla voi olla esim. kuuloyliherkkyys. Toiminnallisen näönkäytön vaikeus on hyvin tavallinen, jopa 50-75 %:lla CP-lapsia. Toiminnallisen näön ongelmat näkyvät mm. liikkumisen kömpelyytenä, silmä-käsiyhteistyön vaikeutena, ja vaikeuttavat tilan hahmottamista. Näkövamma ja näönhahmottamisongelmat voivat vaikeuttaa myös kommunikaatiota ja yleistä oppimista.

Suurimmalla osalla CP-vammaisista henkinen kehitys on normaalia. CP-vammaisten toimintakyky vaihtelee suuresti: joillakin vamma ilmenee vain pienenä toimintahäiriönä, toisilla vaikeana monivammaisuutena.

Epilepsia on yleinen liitännäisoire, kirjallisuuden mukaan 35-60%:lla CP-lapsista. Epilepsian tyyppi ja ennuste riippuvat vamman paikasta ja vaikeusasteesta.

 

 

CP:n jaottelu toiminnallisen vaikeusasteen mukaan

1.

CP:n liikuntavamman vaikeusasteen määrittelyssä käytetään Kanadassa kehitettyä Gross Motor Function Classification Scale (GMFCS) - luokitusta (Rosenbaum ym. 2002), mikä kuvaa karkeamotorista toimintaa.

GMFCS -luokittelu:

Taso I: Itsenäinen kävely ilman rajoitteita, vaikeuksia vain taitoa vaativissa karkeamotorisissa tehtävissä

Taso II: Itsenäinen kävely ilman apuvälineitä (usein ortoosien tarve) mutta jonkin verran vaikeuksia kodin ulkopuolella liikkumisessa (esim. portaat)

Taso III: Itsenäinen kävely apuvälineiden (esim. dallarin) avulla, merkittäviä vaikeuksia kodin ulkopuolella liikkumisessa (käyttää usein pyörätuolia ulkotiloissa)

Taso IV: Itsenäinen liikkuminen rajoittunut, pystyy käyttämään sähkökäyttöistä liikkumisen apuvälinettä tai manuaalista pyörätuolia, ei pysty liikkumaan pystyasennossa apuvälineiden avulla

Taso V: Itsenäinen liikkuminen erittäin vaikeaa, myös sähkökäyttöisten liikkumisen apuvälineiden käyttömahdollisuudet rajoittuneet (vain rajatussa tilassa)

 

2.

Ruotsissa on kehitetty yläraajan toiminnan vaikeuden määrittämiseen soveltuva

vastaava luokittelumenetelmä, Manual Ability Classification Scale (MACS) (Eliasson ym. 2006), joka on juuri käännetty suomeksi (Taulukko 3). Sitä käytetään yli  4-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Tämä on menetelmä, jonka avulla luokitellaan lapsen taitoja käsitellä arkisia esineitä päivittäisissä toiminnoissa:

I-taso: käsittelee esineitä helposti ja onnistuneesti.

II-taso: käsittelee suurinta osaa esineistä onnistuneesti, mutta toiminnan laadussa ja/tai  nopeudessa on jonkin verran puutteita.

III-taso: vaikea käsitellä kaikkia esineitä, tarvitsee apua toiminnan valmistelemiseen ja/tai muokkaamiseen

IV-taso: käsittelee itsenäisesti helposti käsiteltäviä esineitä muokatussa tilanteessa.

V-taso: lapsi ei käsittele esineitä itsenäisesti ja taidot käsitellä esineitä tai suorittaa yksinkertaisia toimintoja ovat heikot.

 

3.

Kanadalainen puheterapeutti Mary Hidecker on työryhmänsä kanssa kehittänyt kommunikaation vaikeusasteeltaan viisiasteisen luokittelun, Communication Function Classification System (CFCS) (Hidecker ym. 2010).  Luokittelussa otetaan huomioon, miten henkilön kommunikointi sujuu arjen tyypillisissä tilanteissa. Luokittelussa otetaan huomioon kommunikointitahti, kumppanin merkitys (tuttu/vieras), roolien vaihdon sujuvuus (ymmärtäminen / ilmaisu) arjen tilanteissa. Arvioitavan kommunikointikeino (esim. puhe, kuvat) ja kognitiivinen taso voi olla mikä tahansa (Rastio A, 2010).

CFCS-tasot:

I                   Toimiva kommunikoija myös vieraitten kanssa

II                 Toimiva, mutta hitaampi kommunikoija

III                Toimiva kommunikoija vain tuttujen kanssa

IV                Epäjohdonmukainen, joskus onnistumisia

V                  Harvoin toimivaa kommunikointia


HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ

CP-liiton sivuille on koottu kattavasti kirjallisuutta vammasta ja vammaisuudesta asiantuntijoiden, vammaisten ja heidän omaistensa näkökulmasta.

CP-liiton ja Invalidiliiton tuottama sivusto, jolle on koottu aiheesta tietoa ja linkkejä.



Keskustelupalsta CP-vammaisten lasten vanhemmille



CP-OPAS

Suomen CP-liiton CP-opas on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat tietoa CP-vammasta, siihen johtavista syistä sekä kuntoutuksesta, palveluista ja henkilökohtaisista kokemuksta. Voit tutustua CP-oppaan pdf-versioon tästä.